Petri Viinikkala
Johtava pastori

Aika velikultia!

Katkelma saarnastani sunnuntaina 6.2.2011 Lahden Helluntaiseurakunnan ehtoollisjumalanpalveluksessa:

Liikekannallepanoa, siis käskyä opetuslapseuttaa ei ole vieläkään peruttu. Olemme yhä edelleen sotatilassa. Ilmeisesti kuitenkin olemme onnistuneet rakentamaan niin tehokkaat puolustuslinjat bunkkereineen, että olemme unohtaneet olevamme sodassa. Paavali tiedosti tämän vaaran: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” (Room. 12:2.) Jumalan tahto on edelleen, että olemme mukana taistelussa pahaa vastaan. Kirjeessään efesolaisille luvussa 6 jakeet 10-14 Paavali kehottaa meitä varustautumaan taisteluun: ”Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina!” Ilman huolellista valmistautumista taisteluun, emme voi selvitä hengissä. Valmistautuminen tähtää siihen, että opimme tuntemaan ja käyttämään meille annettuja varusteita ja aseita. Meidän on tunnettava riittävästi vastustajamme tavat ja strategiat. Useinhan vihollisestamme sanotaankin, että hän on tuhansien juonten mestari. Meidän on kyettävä uudistumaan ja ottamaan käyttöömme Pyhän Hengen antamat uudet varusteet, välineet ja strategiat. Väinö Linnan luoman sotamies Aarne Honkajoen sanoin: ”Huomioonottaen nopean kehityksen aseistuksen ja teknillisten varusteiden osalta nykyään käytävässä suursodassa, katson maanpuolustuksen kannalta tarpeelliseksi siirtyä uusiin aseisiin.” Koomista tilanteessa tietenkin oli, että Honkajoki oli siirtynyt oikeammin uusvanhoihin aseisiin, varustauduttuaan jousipyssyllä. Tästäkin voisi vääntää melkoisia teologisia johdannaisia, mutta jääköön ne toiseen ja niille sopivaan kertaan. Ehkä tähän puheeseen sopivaksi sovellukseksi voisi tekaista, että erikoisesta ratkaisustaan huolimatta sotamies Honkajoella oli juuri hänelle sopiva varustus...

Jos haluat lukea lisää, mistä on kyse, niin löydät tekstini kokonaisuudessaan Pastorin paatosta -blogistani. http://petriviinikkala.blogspot.com/

Taistellaan yhdessä toteuttaaksemme Jeesuksen meille antaman käskyn: menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni.


Kommentit:

Lähetä vastaus



(Sähköpostiosoitettasi ei näytetä julkisesti.)



Viimeisimmät kirjoitukset:

Kuninkaan tyttäriä ja poikia
09.02.12
Petri Viinikkala

Perheiden puolesta
13.01.12
Petri Viinikkala

Oi suurta armoaan
31.12.11
Petri Viinikkala

Joulu 2011
23.12.11
Petri Viinikkala

Eteenpäin elävän mieli
05.07.11
Petri Viinikkala

Aika velikultia!
06.02.11
Petri Viinikkala

Hitaasti hyvä tulee
18.01.11
Petri Viinikkala

Siunattua joulua!
23.12.10
Petri Viinikkala

Kenia osa 2
01.11.10
Petri Viinikkala

Kenia osa 1
25.10.10
Petri Viinikkala

Syke
12.09.10
Petri Viinikkala

Herätys
13.08.10
Petri Viinikkala

Huh hellettä!
28.07.10
Petri Viinikkala

Kesä
05.06.10
Petri Viinikkala

Kaiken annan
12.05.10
Petri Viinikkala

Pyhitetty olkoon sinun nimesi
30.04.10
Tino Varjola

Antaa menneiden olla
24.03.10
Petri Viinikkala

"Isä Meidän"
13.03.10
Tino Varjola

Sopiva kuorma
27.02.10
Petri Viinikkala

Anteeksiantava Isä
20.02.10
Tino Varjola

Viimeisimmät kirjoitukset käyttäjältä Petri Viinikkala:

Kuninkaan tyttäriä ja poikia
09.02.12

Perheiden puolesta
13.01.12

Oi suurta armoaan
31.12.11

Joulu 2011
23.12.11

Eteenpäin elävän mieli
05.07.11

Hitaasti hyvä tulee
18.01.11

Siunattua joulua!
23.12.10

Kenia osa 2
01.11.10

Kenia osa 1
25.10.10

Syke
12.09.10

Herätys
13.08.10

Huh hellettä!
28.07.10

Kesä
05.06.10

Kaiken annan
12.05.10

Antaa menneiden olla
24.03.10

Sopiva kuorma
27.02.10

Petrin blogi
28.01.10