Antaa menneiden olla

Miten mukavaa onkaan muistella yhdessä läheisten kanssa menneitä. Joskus nämä menneiden muistelemissessiot saattavat kestää tunteja. Yhteisiä hyviä kokemuksia, tapaamisia ja hauskoja sattumia on vaan niin kiva muistella. Kasvolihaksemme joutuvat koville, kun ensin nauretaan ja sitten itketään. Aika tosin kultaa muistot, mutta siitäkin huolimatta tällaiset hetket ovat varsin terapeuttisia ja antoisia. Hyvät, kauniit ja myönteiset muistot elämässämme kannustavat ja rohkaisevat meitä elämään tätä päivää ja katsomaan luottavaisina tulevaan.

Paljon on myös niitä muistoja, joita ei ole niin kiva muistella. Muistoissamme voi olla kokemuksia menetyksistä, luottamuksen menettämisestä, väärin kohdelluksi tulemisesta, rikkoutuneista ihmissuhteista, väkivallasta ja monista muista elämämme kriiseistä. Valitettavan usein niidenkin muisteleminen vie ajastamme ja voimavaroistamme suhteettoman suuren osan. Akuutit kriisit elämässämme on toki käsiteltävä ja työstettävä mahdollisimman pian, jotta elämämme voisi jatkua, normalisoitua ja eheytyä. Tähän seurakunnassammekin annetaan nykyään erilaisten sielunhoidollisten ryhmien avulla mahdollisuus.

Valitettavan usein kuitenkin jäämme kiinni menneisiin. Haavat eivät ole vuosikymmentenkään aikana parantuneet tai kovettuneet arpemme haittaavat elämäämme. Tunnemuistimme palauttaa vanhat asiat ja kokemamme kivut kerta kerran jälkeen mieleemme. Vaarana on, että menneisyyden kokemuksemme estävät tasapainoisen elämän tässä hetkessä ja tuhoavat meille annetun toivon tulevaisuudesta. Käsittelemättömät kielteiset kokemuksemme muodostuvat helposti liian raskaiksi kantaa ja näännymme niiden alla.

Kristus uhrasi itsensä sovitusuhriksi syntiemme tähden. Tämän ansiosta ei enää tarvita sovitusuhreja, vaan nyt uhrataan vain kiitosuhreja. Tällainen hengellinen kiitosuhri on elämämme kokonaisuudessaan; jokapäiväinen elämämme, työmme ja kaikki mitä elämässämme on näkyvää. On kysymys elävästä ja Jumalalle otollisesta uhrista. Uhrina on sydämemme ja sielumme, jotka Kristus kuolemallaan pyhitti. Emme koskaan voi antaa Jumalalle arvoistaan uhriaan, vaan kyse on siitä että tuomme kiitoksen siitä, että hän armostaan antaa meidän olla lapsiaan ja tulla Hänen luokseen.

Kun kerta kerran jälkeen tuomme itsemme pyhänä uhrina Jumalalle, hän muuttaa meitä. Emme enää mukaudu tämän maailman menoon. Me alamme ymmärtää, että kaikki kokemamme on vain sitä varten, että Kristuksen antama uusi elämä tulee todellisuudeksi. Opimme arvioimaan elämäämme Pyhän Hengen antamalla ymmärryksellä ja tulemme näkemään, mikä on Jumalan tahto elämässämme. Kristus muokkaa ja kasvattaa meitä, jotka elämme yhteydessä Häneen. (Room. 12:1-2.)

Näin voimme vapautua Pyhän Hengen avulla kaikesta menneestä. Katkeruudesta, vihasta, anteeksiantamattomuudesta, peloista ja jopa surusta. Helppoa se ei ole, mutta sitäkin palkitsevampaa. Silloin ei enää vain aika kultaa muistojamme, vaan sen tekee Pyhä Henki. Kun annat Pyhälle Hengelle luvan hoitaa menneisyyden haavasi ja olet itse valmis ne kohtaamaan, voit uskoa todeksi lupauksen: "Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen." (Room. 8:28.)

Rukousta ja työtä se vaatii, mutta todellisen vapauden saavuttamiseksi kannattaa taistella. Eiköhän olisi jo aika antaa menneiden olla, elää tätä päivää täysillä ja uskoa siihen, että meillä on tulevaisuus ja toivo.

Kommentit: