Petri Viinikkala
Johtava pastori

Kuninkaan tyttäriä ja poikia

Kohtaan jatkuvasti lähimmäisiäni, jotka ovat jossain vaiheessa elämäänsä tai jopa koko elämänsä ajan joutuneet mitätöinnin kohteeksi. Heidän tekemisiään, osaamistaan ja olemassa olemistaan on vähätelty tai mitätöity täysin. Kukaan ei ehkä koskaan ole kertonut heille, miten ainutlaatuisia ja arvokkaita he ovat. Eikä heidän lahjojaan, luonnettaan, tekemistään ja osaamistaan ole arvostettu tai osoitettu sitä heille. Kuitenkin jokaisen ihmisen ainutlaatuinen ja mittaamaton arvo määräytyy jo luomistyön kautta. Ihmisen luomisen jälkeen oli aika arvioida, mitä Jumala oli saanut aikaan. "Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää." Ihminenkin!

Jumalallinen perusoikeus on, että jokainen meistä on yhdenvertainen. Ihmisinä me arvioimme itseämme suhteessa toisiin ja saatamme kokea alemmuuden- tai ylemmyydentunnetta. Juuri tästä aiheutuu erilaiset vinoutumat ihmissuhteissamme ja itsetunnossamme. Terve itsetunto pääsee rakentumaan, kun ymmärrämme oman yhdenvertaisuutemme ja ainutlaatuisuutemme. Tasapainoisten ihmissuhteiden rakentaminen onnistuu yhdenvertaisuuden perustalle. Näin vältymme siltä, että mittaamme omaa arvoamme suhteessa toinen toisiimme. Eikä meidän tarvitse myöskään pönkittää omaa itsetuntoamme muita mitätöimällä.

Terveen itsetunnon kehittymiseen auttaa myös se, että elämässämme olisi joku läheinen, jolle kelpaamme sellaisena kuin olemme. Ilman ehtoja, ilman pelkoa mitätöinnistä, ihan vaan olemalla. Minulle tällainen äärettömän tärkeä ihminen on oma isäni. En koskaan ole kokenut hänen vaatineen minun olevan, tekevän tai suorittavan mitään rakkautensa ja hyväksymisensä vastineeksi. Kolmisen vuotta sitten sain tilaisuuden olla rukoilemassa itsenäisyyspäivän valtiollisessa juhlajumalanpalveluksessa televisiokameroiden edessä. Lyhyen rukoukseni aikana isäni oli noussut tuomiokirkon lehtereillä yksin seisomaan. Istuutuessaan alas, hän oli vierustovereilleen kommentoinut, että "minun poikani". Samalla tavalla Jumala katselee meitä luotujaan ja lapsiaan. Ylpeyttä äänessään Jumala tahtoo osoittaa ehdottoman ja pyyteettömän rakkautensa meitä kohtaan. Ilman ansioita ja tekojamme tai niistä huolimatta.

Olen tuplasti etuoikeutettu elämässäni. Sen lisäksi, että olen saanut kokea isäni hyväksynnän ja rakkauden, saan olla sitä jakamassa eteenpäin. Toivon läheisteni, perheeni, ystävieni, seurakuntalaisten voivan kokea, että Jumalan lisäksi, myös minä olen teistä kiitollinen ja vähän ylpeäkin. Yritän omille lapsilleni kertoa päivittäin, miten valtavasti he minulle merkitsevät. Tyttäreni on minulle joka päivä, teoistaan tai tekemättä jättämisistään huolimatta rakkain prinsessani. Poikani saavat kuulla olevansa ihan parhaita "äijiä". Ja elän elämäni kuningattaren puolisona. Jos minä, vajavainen ihminen, pystyn Jumalan avulla toimimaan näin, kuinka paljon helpompaa se on Hänelle. Syntiemme sovittajalle Jeesukselle, joka osoitti suurinta rakkauttaan kuolemalla syyttömänä puolestamme. Näin Hän valmisti meille yhteyden Jumalaan.

Jeesus on Kuninkaani. Hän on myös sinun Kuninkaasi, kun tunnustat Jeesuksen herraksesi. Näin pääset tai olet jo päässyt osalliseksi Jumalan valtakunnasta. Sinusta tulee Kuninkaan tytär tai poika. Saat kuulla jatkuvasti olevasi mittaamattoman arvokas ja ainutlaatuinen. Vaikka ihmiset mitätöisivät sinua, saat uskoa ja luottaa, että Jumalalle kelpaat aina. Kuningas ei kiellä tyttäriään, eikä poikiaan!


Kommentit:

Lähettänyt Anja Balk
Lämmin KIITOS opetuksestasi!
Seurakunnissa tarvitaan kipeästi Sanan mukaista opetusta aiheesta...Ihmiset voivat pahoin koska eivät tiedä keitä he ovat!
Lähettänyt 0lli Autio
kiitos Petri ja siunausta erittäin täyttä asiaa.
Lähetä vastaus



(Sähköpostiosoitettasi ei näytetä julkisesti.)



Viimeisimmät kirjoitukset:

Kuninkaan tyttäriä ja poikia
09.02.12
Petri Viinikkala

Perheiden puolesta
13.01.12
Petri Viinikkala

Oi suurta armoaan
31.12.11
Petri Viinikkala

Joulu 2011
23.12.11
Petri Viinikkala

Eteenpäin elävän mieli
05.07.11
Petri Viinikkala

Aika velikultia!
06.02.11
Petri Viinikkala

Hitaasti hyvä tulee
18.01.11
Petri Viinikkala

Siunattua joulua!
23.12.10
Petri Viinikkala

Kenia osa 2
01.11.10
Petri Viinikkala

Kenia osa 1
25.10.10
Petri Viinikkala

Syke
12.09.10
Petri Viinikkala

Herätys
13.08.10
Petri Viinikkala

Huh hellettä!
28.07.10
Petri Viinikkala

Kesä
05.06.10
Petri Viinikkala

Kaiken annan
12.05.10
Petri Viinikkala

Pyhitetty olkoon sinun nimesi
30.04.10
Tino Varjola

Antaa menneiden olla
24.03.10
Petri Viinikkala

"Isä Meidän"
13.03.10
Tino Varjola

Sopiva kuorma
27.02.10
Petri Viinikkala

Anteeksiantava Isä
20.02.10
Tino Varjola

Viimeisimmät kirjoitukset käyttäjältä Petri Viinikkala:

Perheiden puolesta
13.01.12

Oi suurta armoaan
31.12.11

Joulu 2011
23.12.11

Eteenpäin elävän mieli
05.07.11

Aika velikultia!
06.02.11

Hitaasti hyvä tulee
18.01.11

Siunattua joulua!
23.12.10

Kenia osa 2
01.11.10

Kenia osa 1
25.10.10

Syke
12.09.10

Herätys
13.08.10

Huh hellettä!
28.07.10

Kesä
05.06.10

Kaiken annan
12.05.10

Antaa menneiden olla
24.03.10

Sopiva kuorma
27.02.10

Petrin blogi
28.01.10