Päijät-Hämeen helluntaiseurakuntien koulutyö

Olen Riikka Miettinen, Päijät-Hämeen helluntaiseurakuntien yhteinen koulutyöntekijä. Työni on hyvin vaihtelevaa, mielenkiintoista ja palkitsevaa. Saan kiertää alueen kouluja ja viedä eheyttävää viestiä lapsille kristillisistä arvoista ja rakastavasta Taivaan Isästä. Pidän kouluilla uskontotunteja, joiden aiheena on tänä vuonna "Sydämen silmät". Tunnilla käyn läpi itsensä ja toisten hyväksymistä. Kerron Daavidin valinnasta kuninkaaksi. Jumala katsoo sydämeen ja valitsi kuninkaaksi pienimmän pojan, joka ei ollut siihen aikaan ollenkaan arvokas ihmisten silmissä. Samalla tavoin me voisimme katsoa itseämme ja toisiamme myös sydämen silmin, jolloin pelkät ulkoiset asiat eivät olisi tärkeimpiä. Jokainen lapsi on suuri ihme Taivaan Isän silmissä juuri sellaisena kuin on.
Koulut ovat ottaneet minut vastaan erittäin myönteisesti. Oppilaat istuvat tunneilla lähes poikkeuksetta todella hienosti. Työpäivän jälkeen on mahtava olo, että sain olla toteuttamassa omaa kutsumustani ja unelmaani. Kotona minua odottavat kaksi suloista lasta ja puoliso, joten elämä on kaikin puolin mukavassa tasapainossa.
Yhteystietoni ovat riikka.miettinen@phnet.fi, puh. 044 049 0010.